Kevättä kohti, kai
Kevättä ja lämpöä kohti pitäisi tähän aikaan vuodesta mennä jo kovaa vauhtia. Maasta yrittää epätoivoisesti krookus jo nostaa päätään. Metsässä lintujen laulua kuunnellessa tajuaa kevään tulleen, mutta luminen jäinen maa, pakkasasteet sekä pohjoistuuli saavat muistelemaan kuukauden takaisia säätiloja.
Itsellä herää ajatus, mistä tällainen kylmyys johtuu. Aiempina vuosina ilmastonmuutos on ollut jatkuvasti uutisissa, tänä keväänä ei siltä saralta ole kuulunut mitään, onko nykyiset säät jo niin tavanomaisia, ettei niillä ole uutisarvoa.
Kahden lapsen mummina miettii minkälaisen maailman jätämme lapsenlapsillemme, ja mitä voisimme sen hyväksi tehdä. Vai voiko yksittäinen ihminen saada mitään aikaiseksi.

Kommentit
Lähetä kommentti